Fruit of the Loom

34 tuotetta

Fruit of the Loom

Vuonna 1851 Amerikan Rhode Islandilla kaksi veljestä avasi kehräämön ja he alkoivat tuottaa laadukasta puuvillaa sekä tekstiilejä. Tämän yrityksen nimi oli B.B and R. Knight Corporation, mutta viisi vuotta myöhemmin veljekset keksivät brändin nimeltä Fruit of the Loom. Yrityksen nimi sai inspiraationsa yhden asiakkaan tyttären maalauksesta, jossa oli hedelmiä. Vuonna 1871 Fruit of the Loomista tuli rekisteröitiin tuotemerkiksi numerolla 418. Brändi on yksi maailman vanhimmista – jopa vanhempi kuin Coca-Cola.

Fruit of the Loomilla on lähes 170 vuoden kokemus tekstiilien valmistuksesta ja on tänä päivänä yksi maailman johtavista tekstiilibrändeistä. Vuonna 2002 Fruit of the Loomin osti Berkshire Hathaway Group, jonka puheenjohtajana toimii yksi maailman tunnetuimmista liikemiehistä, Warren Buffett. Suureen organisaatioon kuuluminen tarjoaa taloudellista turvaa ja vahvan pohjan, jolle on hyvä rakentaa tulevaisuutta.

Vaikka yrityksen juuret ovatkin Amerikassa, on Fruit of the Loom vakiinnuttanut paikkansa Euroopassa yli 30 vuoden aikana. Fruit of the Loomin Euroopan pääkonttori sijaitsee Englannissa ja Saksassa on suuri jakelukeskus. Fruit of the Loom tunnetaan kaikkialla ja se on yksi Euroopan eniten myydyistä mainospaitamerkeistä. 

Etsitpä tuotteita sitten yritykselle, tapahtumaan, vapaa-aikaan tai urheiluun, törmäät väkisinkin Fruit of the Loomin tuotteisiin. Valikoimassa on nyt enemmän malleja, kokoja ja värejä kuin koskaan ennen. Valikoimasta löydät tuotteet niin miehille, naisille kuin lapsillekin.